esine – olento – asia 12.6.–29.8.

Kuvataiteilijat Eero Merimaa, Susana Nevado ja Sari Torvinen ovat toteuttaneet Liedon Vanhalinnan museon arkeologiahuoneeseen näyttelykokonaisuuden nimeltä esine – olento – asia. Teokset ovat syntyneet museon arkeologisen kokoelman ja alueen pitkän historian innoittamina. Vanhalinnan ympäristössä on tehty Suomen vanhimpia maanviljelyyn liittyviä löydöksiä. Maanviljelyn mukanaan tuoma kulttuurinen muutos on näkyvissä myös näyttelyn teoksissa. Museon arkeologiahuoneen vitriinit kehystävät kolmen taiteilijan teokset yhdeksi paikkasidonnaiseksi kokonaisuudeksi.

Sari Torvinen on tutustunut Turun yliopiston emeritaprofessori Terttu Lempiäisen opastuksella arkeofyytteihin eli muinaistulokaskasveihin. Arkeofyytit ovat asutuksen ja lisääntyneiden yhteyksien mukanaan tuomia kasveja, jotka ovat sittemmin vakiinnuttaneet paikkansa Suomen kulttuurimaisemien pientareilla. Esimerkiksi sikoangervolla ja ahdekauralla on ollut merkittävä rooli eläinten rehuna ja myös pula-aikojen ravinnon lähteenä. Torvisen teoksissa arkeofyytit sekä kantavat tietoa menneisyydestä että muistuttavat tulevaisuudesta: Onko joskus hyvä tietää, että apilankukkaa voi käyttää hätäleivän aineksena?

Ravintokasvien merkitys on vahvasti läsnä myös Susana Nevadon teoksissa, joissa jatkuvasti kasvavan ruuantuotannon ja maapallon rajallisten resurssien yhteensovittamattomuus tulee näkyvästi esille. Vanhalinnan alueelta on löydetty Suomen varhaisimpien viljelykasvien, ohran ja rukiin siemeniä sekä lukematon määrä ruuan valmistukseen, säilyttämiseen ja syömiseen liittyvän esineistön jäänteitä. Nevadon spekulatiivisissa löydöksissä tulevaisuuden arkeologit ovat asettaneet esille sukupuuttoon hävinneitä pölyttäjiä, ruuantähteitä, kertakäyttömukeja. Miten kertakäyttökulttuurin kerrostumasta esiin kaivettuja esineitä mahdetaankaan tarkastella tulevaisuudessa?

Eero Merimaan teosten taustalla ovat museaalisessa tarkoituksessa kerätyt esineet, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta museon kokoelman ulkopuolelle. Esineiden taustatiedot ovat olleet puutteellisia, kunto liian huono tai merkitys liian vähäinen. Museaalisen esittämisen traditiossa on ollut mukana vahva rajaamisen ja pysäyttämisen traditio. Tavaroita esitetään omasta käyttöyhteydestään erotettuina ja niiden paikka osana ajan virtaa on lakkautettu. Merimaa tarkastelee hylättyjä objektejaan nykytaiteen traditiosta käsin – miten esineen merkitykset voivat tulla uudelleen kirjoitetuksi,  kun katsomisen suuntaa vaihtuu? Esineet voivat palautua takaisin kiertoon uudelleen käytettynä – tai hyönteisten ja mikrobien ravintona.

Vanhalinnan museossa on perinteisesti ollut esillä Aurajokilaakson esihistoriasta ja arkeologisesta tutkimuksesta kertovia löytöjä sekä varsinaissuomalaisesta maatalouskulttuurista kertovaa esineistöä. Nyt nämä kokoelmat asettuvat vuoropuheluun nykytaiteen kanssa, kun osa Vanhalinnassa säilytettävästä museoesineistöstä on tuotu samaan tilaan niitä eri tavoin kommentoivien teosten kanssa. Jännittävien ja osin yllättävienkin rinnastusten kautta tutut vanhat esineet näyttäytyvät uudessa valossa.

Tervetuloa!